Tarvitaanko demokratiassa ajatuspoliiseja?

Keskustelu lapsen oikeudesta isään ja äitiin on muuttumassa tabuksi. Sukupuolineutraali avioliittolaki ajettiin läpi kovalla kiireellä, vaikka lain lapsivaikutuksia ei ole tutkittu, kuten lakivaliokunta kielteisessä mietinnössään totesi: ”ennen näin merkittävien perheoikeudellisten lainsäädäntömuutosten toteuttamista tulisi laatia lapsivaikutusten arviointi”, mikä ”perustuu lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaiseen vaatimukseen asettaa lapsen etu ensisijaiseksi kaikessa lapsiin kohdistuvassa päätöksenteossa”.

Ilman perusteellista lapsivaikutuksen arviointia lapset alistetaan lain myötä laajamittaiseen yhteiskuntakokeeseen, jonka seurauksista saamme perusteellista tietoa ehkä vasta 30 vuoden kuluttua. Simon Fraser yliopiston professori Douglas Allen arvioi tutkimustensa pohjalta lain vaikutusten olevan niin kielteisiä, että silloin kysymme ”kuinka päädyimme tähän tilanteeseen ja miten pystymme siivoamaan tämän sotkun”.

Paitsi että lapsivaikutuksia ei ole haluttu arvioida, koska pelätään niiden tuovan esille sukupuolineutraalin avioliittolain kielteisiä yhteiskunnallisia seurauksia, myös julkista keskustelua lain lapsivaikutuksista on pyritty vaientamaan.

Saako kasvatustieteilijä puolustaa lapsen oikeuksia?

Näkökulmakirjoituksessaan Keski-Suomen Ylen toimittaja Antti Seppälä pahoitteli sitä, että olen kasvatustieteen professorin auktoriteetilla puolustanut lapsen oikeutta isään ja äitiin ja arvioinut sukupuolineutraalin avioliittolain lapsivaikutuksia. Häntä näyttää vaivaavan se, että olen kirjoittanut asiasta niin monia kirjoituksia eri näkökulmista (tähän viittaisi otsikko ”Puolimatkan ristiretki”). Hän on kuitenkin valmis hyväksymään kirjoitusten lukumäärän, tosin hiukan epäröiden, kunhan en vain kirjoituksissani toisi esille asemaani kasvatustieteen professorina.

Kansan Uutiset -verkkolehdessä Jarkko Mänttäri väittää Jyväskylän yliopiston huolestuneen maineestaan ja sen takia esittäneen avioliittokeskustelun yhteydessä toivomuksen, ettei omia poliittisia tai uskonnollisia mielipiteitä ilmaistaessa tuotaisi esille asemaa yliopiston työntekijänä. Mänttäri näyttäisi suhtautuvan myönteisesti ajatukseen, etteivät Jyväskylän yliopiston työntekijät saa ilmaista yliopistollista asemaansa esittäessään kriittisiä näkökohtia uuden avioliittolain lapsivaikutuksista. Kasvatustieteen professorin ei ilmeisesti ole suotavaa kasvatustieteen edustajana ja yliopiston työntekijänä puolustaa lapsen oikeutta isään ja äitiin. Samaan aikaan Mänttäri pitää hyvänä sitä, että Helsingin yliopiston rehtori on avoimesti asettunut tukemaan avioliittolain uudistamista sukupuolineutraaliksi. Mänttäri siis ajattelee, että yliopiston nimissä saa ja tulee ottaa kantaa asiaan, kunhan puolustetaan ”oikeaa” näkemystä.

Tässä yhteydessä herää kysymys: onko tarkoituksena sensuroida olennaista tietoa lain lapsivaikutuksista sallimalla vain yhden keskustelun osapuolen esiintyä alan asiantuntijana?

Sananvapauden kaventuminen vaarantaa lakien järkevyyden

Mänttäri pitää käyttämiäni lähteitä epätieteellisinä vedoten vihreän liiton poliitikon Lilja Tammisen asiaa käsittelevään blogiin. Hän jättää mainitsematta, että olen yksityiskohtaisesti vastannut Tammisen kritiikkiin. Tammisen blogiin vedoten on Jyväskylän yliopistolle tehty tutkimuspyyntö lähteiden käytöstä eduskunnan lakivaliokunnalle antamassani asiantuntijalausunnossa. Tämän pyynnön pohjalta yliopisto käynnisti asiasta esiselvityksen.

Tammisen blogi sisältää niin monia yksityiskohtia, että osana selvitystä jouduin laatimaan pitkän vastineen tutkimuspyyntöön (tässä olennaisia kohtia). Tamminen pystyy blogissaan taitavilla retorisilla heitoillaan siirtämään huomion pois lausuntoni varsinaisesta sisällöstä: lapsen oikeuksista, perherakenteista, perherakenteiden vaikutuksesta lapsen hyvinvointiin ja sukupuolineutraalin avioliittolain sosialisaatiovaikutuksista. Vastineessani valitukseen totean: ”Tammisen blogi perustuu perustavasti harhaiseen tulkintaan asiantuntijalausunnon sisällöstä. Sitä täydennetään kokoelmalla asiavirheitä, ennakkoluuloja ja googlaamalla saatuja mielikuvia käytetyistä lähteistä. Yhteenvetona voin todeta, että en löytänyt Tammisen blogista yhtään paikkansa pitävää väitettä, joka olisi kyseenalaistanut käyttämieni lähteiden relevanssin, asianmukaisuuden tai tieteellisen pätevyyden.”

Poliittisesti motivoitujen tutkimuspyyntöjen voi olettaa nyt lisääntyvän yliopistoissa. Asiantuntijoiden täytyy varautua työläiden selvitysten tekemiseen varsinaisen asiantuntijalausunnon lisäksi. Asiantuntijaa työllistävien prosessien yleistyminen heikentää entisestään heidän halukkuuttaan ilmaista julkisuudessa epäsuosittuja näkemyksiä lainvalmistelun pohjaksi. Samalla on selvää, että lainvalmistelun pohjaksi saatavan informaation yksipuolistuminen johtaa keskustelun köyhtymiseen ja siten myös helposti virheellisiin ja yhteiskunnalle kalliiksi tuleviin ratkaisuihin.

Ovatko lapsen oikeuksien puolustajat fundamentalisteja?

Tammisen blogin retoriikkaa myötäillen myös Seppälä herättää kysymyksiä lasten oikeuksien puolustamiseen käytetyistä tietolähteistä. Hän valittaa, että lähteinä käytettyjen tutkijoiden tausta näyttää usein olevan ”uskonnollisessa fundamentalismissa”. Seppälää vaivaa se, että asiantuntijoiden auktoriteetilla herätetään kysymyksiä uuden avioliittolain lapsivaikutuksista ja hän pyrkii leimaamaan asiantuntijat uskonnollisiksi fundamentalisteiksi. Tällainen yksioikoinen leimaaminen osoittaa, kuinka vähän hän tuntee aiheesta käytyä kansainvälistä keskustelua.

Fundamentalismi on käsite, jolla viitataan johonkin kielteiseen. Mutta mitä tämä käsite tarkalleen tarkoittaa?

Filosofi Alvin Plantingan mukaan fundamentalismi-termiä käytetään solvaamiseen ja paheksunnan ilmaisemiseen. Se muistuttaa tässä mielessä termiä ”öykkäri”. Näin käytettynä termiä ei yleensä määritellä. (Jos kutsuu toista öykkäriksi, ei yleensä koe tarvetta tarkemmin määritellä käsitteen sisältöä.) Tämän tunnemerkityksen lisäksi fundamentalismi -sana tarkoittaa yleisessä käytössään jotakin sellaista kuin ”typerä öykkäri” tai ”fasistinen öykkäri”. Lisäksi termiin liitetään vihjaus jumalauskosta ja usein myös perinteisestä kristinuskosta. Lisäksi sanan merkitys on suhteessa sen esittäjän näkemyksiin. Niinpä sen merkitys Plantingan mukaan voitaisiin määritellä näin: ”Typerä öykkäri, jonka käsitykset ovat selvästi omia käsityksiäni enemmän kallellaan perinteiseen kristinuskoon.”

Taaskin herää epämiellyttävä kysymys: Miksi kriittisiä epäilyksiä uuden lain epäedullisista lapsivaikutuksista pyritään vaientamaan turvautumalla solvauksiin? Mikä voi saada toimittajan antamaan väärää tietoa näiden kriittisten epäilysten asiantuntijalähteistä? Tällainen toiminta on ongelmallista demokraattisen päätöksenteon kannalta, jonka tulisi perustua mahdollisimman avoimeen kriittiseen keskusteluun ja paikkansapitävään informaatioon. Tähän luulisi yhteiskunnan varoilla rahoitettavan Ylen tehtävän kutsuvan toimittajiaan.

Retoriikka peittää tosiasioita

Määriteltyään kriittisiä näkemyksiä edustavat asiantuntijat fundamentalisteiksi, Seppälä haluaa samalla itse esiintyä luotettavana tieteellisenä auktoriteettina. Hän väittää, että lapsen suhteella biologisiin vanhempiinsa ei ole merkitystä, joten lainsäädännöstä voidaan poistaa lapsen oikeus kasvaa biologisen isänsä ja äitinsä hoidossa. Sen sijaan perhelainsäädäntö tulee määritellä homoseksuaalisen suhteen ehdoilla, koska Seppälä katsoo varmasti tietävänsä, että homoseksuaalisuus on synnynnäistä ja muuttumatonta, mikä väite on itsessään tutkimuksellisesti hyvin kiistanalainen.

Näin Seppälä asettaa omat ennakkoluulonsa tutkimustiedon sijaan. Kirjassani Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin (Suunta-kirjat 2014) olen tuonut tiiviissä muodossa esille niitä tutkimuksia, jotka osoittavat biologisten vanhempien eheän avioperheen olevan lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta paras kasvuympäristö. Tätä näkemystä tukee laaja tutkimusaineisto.

Biologisen perheen merkitystä tukee myös Harvardin yliopiston professorin Carle Zimmermanin tutkimus, jonka mukaan antiikin korkeakulttuurit kuten Rooma kaatuivat perheen atomisoitumiseen: atomisoitunut perhe ei enää pysty riittävällä tavalla huolehtimaan lapsista eikä siksi pysty siirtämään korkeakulttuuria lapsille. Sukupuolineutraali ajattelu on yksi, joskaan ei toki ainoa, perheen atomisoitumista edistävä tekijä. Se poistaa luonnollisen vanhemmuuden laista ja väittää, ettei biologista isää tai äitiä tarvita.

Tarvitaanko ajatuspoliisia?

Vaikka sukupuolineutraalia ajattelua on ajettu tasa-arvon nimissä, sen propagoimisessa on turvauduttu totalitaarisiin menetelmiin. Mielikuvien varaan rakentuva julkisuustulva menettää tehoaan, jos sen keskeisiä mielikuvia kyseenalaistetaan kriittisessä ja asiallisessa keskustelussa. Sukupuolineutraali avioliittonäkemys on keinotekoinen luomus, jonka uskottavuuden säilyttäminen edellyttää kriittisen keskustelun rajoittamista.

Pyrkimys tukahduttaa tiedeyhteisön sisäistä kriittistä keskustelua tuo mieleen pahoja muistoja viime vuosisadan totalitaarisista valtioista, joissa tieteentekijöitä vaiennettiin tieteen auktoriteetilla. Neuvostoliitossa vainottiin geneetikkoja, koska geeneistä puhumisen ajateltiin olevan uskonnollista mytologiaa. Kommunistipuolueen keskuskomitean maatalousosaston puheenjohtajan Jakovlevin mielestä genetiikka edustaa ”papillista taikauskoa” ja sen edustajat ovat ”tietämättömiä ja röyhkeitä valistuksen vastustajia”, jotka ”soveltavat tieteen tuloksia fasistisella tavalla omia poliittisia päämääriään varten”. Nykykielellä ilmaistuna geneetikkojen ajateltiin olevan uskonnollisia fundamentalisteja. Maailmanhistorian laajimmat ja verisimmät tiedevainot toteutettiin Neuvostoliitossa tiedeuskoisen propagandan siivittämänä. Geneetikkoja vangittiin ja kidutettiin, ja monet heistä teloitettiin, koska heidän näkemyksensä eivät sopineet yhteen valtaapitävien kanssa.

Mielikuvamanipulaatio ottaa avoimen keskustelun paikan        

Koska sukupuolineutraalin yhteiskuntakokeen asiaperusteet ovat hauraita, niitä on vaikea asiallisesti perustella avoimessa väittelyssä. Siksi useimmiten medioissa on turvauduttu yksipuoliseen tiedonvälitykseen ja liian usein suoranaiseen mielikuvamanipulointiin. Yleisenä pyrkimyksenä on ollut esittää perinteistä avioliittokäsitystä puolustavat kannanotot uskonnollisina ennakkoluuloina. Näin on muodostunut illuusio, että kaikki asiantuntemus ja tieto on yhdellä puolella ja ennakkoluulot ja suvaitsemattomuus toisella.

Tämä on ongelmallista erityisesti sukupuolineutraalin avioliittolain kohdalla, koska se koskettaa niin läheisesti lasten oikeuksia, jotka eivät pysty itse puolustamaan oikeuksiaan. Hatarilla tiedoilla varustetut ajatuspoliisit ovat ottaneet asiakseen rajoittaa ennestäänkin jo niukkaa keskustelua. Jo aivan periaatteellisella tasolla voidaan kysyä, tarvitaanko demokratiassa ajatuspoliiseja ja pitäisikö heitä palkata verovaroilla?

Aktivistit ovat pyrkineet saamaan yliopistoihmisten ja järjestöjen tuen uudelle avioliittolaille käyttämällä hyväkseen tunnesyitä ja älymystön turhamaisuutta. Tätä älykköjen heikkoutta käytti menestyksellisesti hyväkseen jo Stalin, kuten hänen elämänkertansa kirjoittaja Edward Radzinski toteaa:

”Stalin tunsi liiankin hyvin säälittävien intellektuellien säälittävän heikkouden – turhamaisuuden – voiman. Se oli syötti, johon he kaikki tarttuivat hämmästyttävän yksituumaisesti ja ryhtyivät hänen palvelijoikseen tai ääritapauksessa hänen sokeiksi orjikseen.”

Demokraattisessa yhteiskunnassa yliopistojen tehtävänä ei ole varjella mainettaan populistisilla kannanotoilla vaan tehdä asiaperusteisiin ja monipuoliseen kritiikkiin perustuvaa tutkimusta. Kasvatustieteen erityistehtävänä on palvella lapsia. Se menettää merkityksensä, jos se tiukan paikan tullen on enemmän kiinnostunut rahoituksensa turvaamisesta ja valtaapitävien miellyttämisestä kuin lapsen oikeuksista.

Uuden avioliittolain vaikutus sananvapauteen

Journalisti Brendan O’Neill on analysoinut prosessia, jolla sukupuolineutraali avioliittolaki on useissa eri maissa saatu voimaan. Sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen kannattajat on kuvattu suvaitsevina ja avarakatseisina. Sitä vastustavat ovat ahdasmielisiä kiihkoilijoita, jotka takertuvat vanhentuneisiin ennakkoluuloihin. Vastustajat on pyritty hiljentämään ja tätä hiljentämisen politiikkaa ovat ajaneet oudon suvaitsemattomasti juuri ne, joiden kampanjan keskeisiin iskulauseisiin kuuluu suvaitsevaisuuden edistäminen.

Uusi avioliittokäsitys kumoaa lapsen perustavan ihmisoikeuden tuntea isänsä ja äitinsä ja kasvaa heidän hoidossaan. Siksi sitä ei pystytä perustelemaan järkiargumenteilla avoimessa moraalikeskustelussa vaan on turvauduttava tunteisiin vetoaviin mielikuviin ja avoimen keskustelun tukahduttamiseen. Uuden lain voimaantulo näyttää jo nyt Suomessakin johtavan sananvapauden kaventumiseen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu